Tolppien tarina

Heini Patokallion ja Pekka Tolpan katseet kohtasivat vuonna 1988 – missäpä muualla kuin yhteisellä työpaikalla ravintola Fransmannissa Tampereella. Tuleva yrittäjäpari astui avioliittoon 1990. Tytär syntyi 1992 ja Tolppa Ravintolat Oy 1998.

Kaksikymmenvuotiseen yrittäjyyteen on mahtunut monta keittiötä ja ravintolasalia. Kolme ensimmäistä vuotta Tolpat pyörittivät hotelli-ravintola Lieran ravintolapalveluita Ruovedellä. Vastaava toiminta jatkui kotikunnassa Kangasalla 2002, kun pariskunta tarttui kauhan varteen Längelmäveden rannalla auto- ja tieliikennemuseo Mobiliassa. Kesäisin hoituivat myös viereisen kesäteatterin väliaikatarjoilut.

Kangasalan uimahalli Kuohun avatessa altaansa 2009, Tolpat ottivat lounaskahvilan Kuohun Helmen ja uimahallin lipunmyynnin hoidettavakseen. Vuosi 2014 vei Heinin ja Pekan neljäksi vuodeksi Vesijärven rantaan ateriapalvelutyöhön Kuntoutumiskeskus Apilaan.

Kiinteiden toimipisteiden lisäksi Tolpat ovat huolehtineet lukuisista tilaisuuksista eri puolilla Pirkanmaata. Henkilöstöä on ollut enimmillään 12 henkilöä.

Tolppa Ravintolat Oy on perheyritys ja työllistäjä. Otamme roolimme työnantajana vakavasti. Henkilöstön ammattitaito ja vilpitön halu palvella kiteytyvät yrityksemme tavassa toimia:  palvelu on huomaamatonta, mutta sen tuntee. Meillä on molemmilla omat vahvuutemme ja ammattitaitomme, joita arvostamme puolin ja toisin. Heini on Tolppa Ravintoloiden toimitusjohtaja ja ravintolapäällikkö. Pekka puolestaan heiluttaa hallituksen puheenjohtajan kauhaa ja toimii keittiömestarina.

Teemme työtämme vastuullisesti huolehtien asiakkaista, yhteistyökumppaneista, henkilöstöstä ja ympäristöstä. Tahdomme tarjota asiakkaillemme puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Suosimme lähituottajien raaka-aineita – moni käyttämämme raaka-aine saapuu Pirkanmaalta.

Yrityksemme on luottoluokiteltu parhaaseen luottoluokkaan AAA useina vuosina. Vuonna 2011 Kangasalan Yrittäjät ry palkitsi meidät Vuoden Yrittäjinä.